1,2 miljoonan euron voitto Tampereelle lotosta

1,2 miljoonan euron voitto tampereelle lotosta

Loton kierroksella 44 nautittiin suurista voitoista sekä mahtavista lotto uutisista. Onnekaat pelaajat Tampereelta kahmaisivat itselleen massiivisen 1,2 miljoonan euron potin lotosta.

Loton kierroksen 44 oikeat numerot olivat: 8, 12, 15, 16, 19, 20 ja 30. Loton kierroksen 44 lisänumeroksi arvottiin 39, kun taas plussanumeroksi tuli 29.

Loton jättipotti oli pelattu Tampereella R-Kioski epilässä. Voiton onnistuivat nappaamaan itselleen kaksi onnekasta pelaajaa. Koska voittoa ei pelattu Veikkaus kortilla, joutuvat onnekkaat pelaajat matkaamaan kohti Veikkauksen konttoria voiton lunastamiseksi.

Loton kierroksen 44 tuloksista löyty myis kaksi kappaletta 6+1 tuloksia. Nämä pelaajat kuittasivat itselleen 91 325 euroa. Voitot pelattiin Sipoossa K-Market Söderkullassa. 6+1 tulokset jaettiin kymmenen henkilön nettiryhmälle sekä onnekkaalle asiakkaalle Söderkullassa.

Olemme saaneet kuulla paljon onnekkaista voittajista, aikaisemmin syksyllä onnekas mies kuittasi itselleen 10 miljoonaa euroa. Saman suuruisen summan onnistui nappaamaan myös Lapualainen lottovoittaja.

Toivomme, että voittajille ei ainakaan sattuisi yhtä pahoja munauksia kuin näille loton voittajille.

 

[Ääniä yhteensä:0    Keskiarvo arvosana:0/5]